Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton keräämien ennakkotietojen mukaan syyskuussa hukkui seitsemän henkilöä (4 miestä ja 3 naista). Lisäksi yksi heinäkuussa ja
yksi elokuussa hukkunut nainen löytyivät syyskuun aikana. Tänä vuonna on syyskuun loppuun mennessä hukkunut yhteensä 105 henkilöä, näistä 15 naisia. Tämä on peräti 41 hukkunutta vähemmän kuin vastaavana
aikana 2010 (ja vähiten koko 2000-luvulla, vuosina 2008 ja 2009 luku oli 126). Edelleen eniten hukkuneita on ollut Länsi-Suomessa, 40 henkilöä. Lisätietoja hukkumisista löytyy SUH:n hukkumistilastoista: http://www.suh.fi/hukkumistilastot www.suh.fi/hukkumistilastot
Vedet viilenevät
Vedet ovat viilentyneet, joten tulee muistaa, että kylmä vesi kangistaa. Uimaan ei tule lähteä yksin. Toisen uintia voi pitää silmällä vaikkapa rannalta tai soutaa vierellä. Arvioi oma uimataitosi realistisesti ja ui
sen mukaisesti. Alkoholi ei sovi vesille.
Veneile viisaasti
Syksyisten venematkojen suurin vaaratekijä on kylmä vesi. Alle kymmenasteisessa vedessä hypotermia iskee nopeasti, eikä pelkistä pelastusliiveistä siksi ole riittäväksi turvavarustukseksi. Ainoa keino suojautua tehokkaasti hypotermiaa ja hukkumista vastaan ovat pelastuspuku ja pelastusliivit yhdessä. Vesille on turvallista suunnata vain säätilan ollessa hyvä. Seuraa säätiedotuksia ja huomioi syksyiset myrskyt ja kovat tuulet.
Suunniteltu aikataulu ja reitti on syytä ilmoittaa maihin jääville.Veneessä tulisi aina olla mukana vähintään yksi kaveri, ja riittävä perusvarustus: airot tai mela, ankkuri köysineen sekä tyhjennyspumppu ja äyskäri. Pakkaa kännykkä vesitiiviiseen pussiin. Jos vene kuitenkin jostain syystä kaatuu, kannattaa yleensä pysytellä veneen luona ja pyrkiä kiipeämään takaisin veneeseen tai sen päälle.
SUH:n ennakkotilastoista
SUH laatii ennakkotilaston hukkumisista lehdistöseurannan perusteella. SUH:n tilastoihin otetaan mukaan vain vesiturvallisuuden piiriin kuuluvat tapaukset, pois on rajattu mm. itsemurhat ja ei-tapaturmaiset
kuolemat. Viralliset lukemat löytyvät aikanaan Tilastokeskuksen kuolemansyytilastosta.
Lisätietoja antavat Toiminnanjohtaja Pärla Salomaa, puh. 09-343 6560, gsm 050-572 3156, parla.salomaa(at)suh.fi
Koulutussuunnittelija Anne Hiltunen, puh. 09-343 6560, gsm 044-018 1879, anne.hiltunen(at)suh.fi